On ikävin asia kun joutuu sanomaan heippa, edes hetkeksi.

Istun bussissa ja kuuntelen Ai Otsukaa. Mesetän. Mietin monenlaisia asioita ja ehkä pitäisi alkaa tsempata itseä selvitäkseni seuraavasta viikosta ja sitten olisi jo viikonloppu ja rakas tulee kotiin.

Ulkona on kaunista. On ihanan pimeää ja lunta on paljon. Täällä lämpimässä nuo vaihtuvat maisemat näyttävät hyvin rauhoittavilta ja tuo eräänlainen uinuvan näköinen maailma valtaa jo minunkin mielen ja nukuttaa. Kyyneleet eivät vaan tahdo lakata valumasta ja olo on niin turta.

Kotiin... Johan tämä tyttökin tajusi että on matkalla omaan kotiin. Se saa jo melkein hymyilemään. Tuo hallittu kaaos mikä sinne lähtiessä vaan jätettiin. Rakastan sitä paikkaa. Ehkä se johtuu siitä että tiedän sen olevan minun ja tyttöystäväni yhteinen koti. On vaan niin kamalan harmi että olen siellä ilman häntä.

Nyt en kyllä vaan nappaa mistään muusta ajatuksesta kiinni joten jääköön tämä nyt näihin ajatuksiin.

http://media.photobucket.com/image/tears/Bluepeep88/tears.jpg